sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Soiperoisilla kesää vastaanottamassa, retkiyö 8/20


Kevään verkkainen etenemisen ja jäiden rajoittaessa vesiretkeilyä, päätimme lähteä vuoden kuumimpana päivänä retkelle Soiperoisiin. Lämpömittari näytti +18 astetta, kun siskoni ja tyttöjen kanssa ajelimme kohti lähtöpaikkaa Soiperoharjun länsipäätä.


Lunta oli vielä varsin yhtenäinen patja metsässä. Lyhyt siirtymä tietä pitkin ja loikka harjun auringonpuoleiselle rinteelle riitti pitämään lumet pääosin kengän ulkopuolella. Tytöillä virtaa ja puhetta riitti koko taivalluksen ajan taukoamatta. Milloin ihmeteltiin rypykuoppia milloin sammalta ja eläinten jälkiä. Polun poikki kaatuneiden puiden muodostamat portit avautuivat lorujen voimalla. Oksista piti saada vaellussauvoja, jotka välillä olivat huomattavasti vaeltajaa pitempiä. Ei näyttänyt tytöillä reput hartioita painavan.




Kilometrin kävelyn jälkeen kokkasimme päivällisen ja pidimme huilitauon. Tauon jälkeen matka jatkui Soiperoharjua myöten kohti alustavaa määränpäätä Rääpysjärven laavua. Hauska kesän ja talven mittelö oli harjulla menossa. Auringonpuoleinen rinne oli jo varsin kesäinen pohjoispuolen ollessa vielä paksun lumipatjan alla. Kontrastia korosti harjun jyrkät muodot, jolloin "vuodenaikojen" rajapinta oli parin metrin luokkaa.





Reitti laavulle harjulta oli vielä täysin lumen peitossa, joten päätimme jäädä Soiperoisen rantaan yöksi. Tyttöjen kanssa pystytimme kodan siskoni majoittuessa riippumattoon. Leirin pystytyksen jälkeen kävimme katsomassa Soiperoisen sillalta kaloja. Eivät olleet vielä ahvenet kotona, toisinkuin kyy, joka luikerteli vesirajassa. Iltakävelyn jälkeen söimme iltapalaa ja kuumaa kaakaota ennen nukkumaan menoa. Mukava oli rauhassa istua ja nauttia kauniista illasta. Teeret kukertivat etäällä riekon päkättäessä lammen takana.







Yöllä rannan sula oli saanut sentin jääpeitteen. Tytöt nukkuivat yhteenkyytiin läpi yön. Nukuimme pitkään ja ylös konkoiltuamme aurinko porotti jo täydeltä terältä. Tulossa oli vielä eilistäkin kuumempi päivä. Tytöt seikkailivat harjun rinteessä aamupuuron valmistumista odotellessa. Ei ollut kiireen tuntua vaan hissukseen aamutoimien jälkeen laitoimme leirin kasaan ja paluu kohti autoa saattoi alkaa. Tytöt saivat karkkia matkaa vauhdittamaan ja Iita nautiskelikin samaa pääkallokarkkia seuraavat kaksi kilometriä, välillä karkin olemassaolosta muistutellen.

Lounasajan lähestyessä alkoi kuulua pieniä vihjeitä tauon tarpeellisuudesta. Harjun laella kokkasimme makkara-pekoni-kananmuna-paistinperunoita. Näytti nälkäisille maistuvan. Pienen huilin jälkeen alkoi viimeinen kilometrin rutistus kohti autoa, jossa alkoikin jo seuraavien reissujen suunnittelu.











tiistai 19. toukokuuta 2020

Bikerafting-ensikosketus 7/20

Usean vuoden haaveilun, tuumailun ja kuutioinnin jälkeen hommasimme tulevalle kesälle kahden hengen packraftin vesiretkeilyä, metsästystä ja  kalastusta varten. Muutaman lyhyen testimelonnan jälkeen jokien jäät sulivat suvannoistakin ja mahdollistivat ensimmäisen yön yli reissun packraftilla. Kevään mittaan karttaa on tullut jokusen kerran tutkailtua sopivien melontareittien löytymiseksi ja yksi kaverin vinkkaama kohde oli lähistöllä sijaitseva Oudonjoki.



Packraftin yksi hyvistä ominaisuuksista on sen pieni pakkauskoko, joten pakkasin packraftin meloineen ja kelluntaliiveineen pyörän tankoon kiinni ja retkivarusteet rinkkaan. Ja ei muuta kuin polkemaan kohti Kurtinjärveä. Vajaa tunteroisen pyöräilyn jälkeen olin Oudonjoen niskalla pakkaamassa retkivarusteita packraftin ponttoonien sisään ja pyörää paatin kannelle. 


Lähtöpaikkaa tutkaillessa hiipi mieleen pieni epävarmuus jalkinevalinnan onnistumisesta. Olin liikkeellä puolikorkeilla vaelluskengillä, mutta jokea ympäröi vähintään polveen saakka yltävä lumipatja kera metsiin levinneen tulvaveden. Kuivin kengin ei tämä reissu tulisi onnistumaan. Lopulta kahlasin hangessa pienen ojan suulle, josta laskin paatilla hankea pitkin jokeen. Etukäteen arvelin mahtuvan sillan alta ja lopulta kyllä pyörän sarvi sillan kantta kahnuttaen pääsinkin läpi vain todetakseni kalankasvattamon kohdalla olevien rännien olevan nippanappa paatilla laskettavissa. Siirryin leveämmälle joen haaralle pienen kannaksen yli ja jälleen pääsin laskemaan liukumäkeä jokeen. Harvoin kyllä on jännittänyt yhtä paljon kun ensimmäistä kosken tapaista lasketellassani alaspäin tulvivan rantametsän estäessä kohteen tiedustelun etukäteen jalkaisin. Alun jälkeen joki rauhoittui nautinnolliseksi sopivasti virtaavaksi uomaksi. 

Annoin välillä vain paatin lipua virran vietävänä ja napostelin sipsejä luonnon ääniä kuunnellen sekä jatkuvasti pakenevia sorsia seuraten. Mahtavan äänetöntä liikkumista. Teeret soivat ja ilta-auringon paistaessa oli helppo nauttia elämästä. Muutaman pienen koskikohdan jälkeen alkoi joen varrella olla runsaasti viitteitä majavista ja lopulta iso kekopesä tulikin näkyviin. Majava tuli tuomaan paatin vierelle poistumiskäskyn komean hännän läsäytyksen muodossa, jota viipymättä noudatinkin. Ajattelin majavan paenneen paikalta mutta pian huomasin sen olevan vain muutaman kymmenen metrin päässä pinnassa valvomassa tilannetta. Seuraavaksi majavan pato keskeytti matkan teon ja metsässä hetken melottuani löysin reitin päästä vähällä vaivalla padon ohi. Padon alapuolella seuraavien kilometrien matkalla oli vielä kaksi tai kolme muuta pesää ja toinen rakenteilla oleva padontapainen.


Päivän painuessa iltaan aloin etsimään sopivaa leiripaikkaa siten että aamusoidinta onnistuu riippumatonta käsin seurailla. Parin rantautumisen jälkeen löytyikin sopiva paikka, jossa teeret parasta aikaa soivat reilussa sadassa metrissä. Ei näyttänyt minun leiriytyminen ja kokkailu haittaavan. 


Tällä kertaa sääennusteen luvatessa sateetonta yötä mukanani oli pelkkä riippumatto johon retkipatjan ja peittoni virittelin. Saatuani riipparin valmiiksi oli illan juhlahetken aika paistinpottujen ja makkaroiden parissa samalla illan soidinta kiikaroiden. 


Aamulla kello soi 3.10, jotta ehdin auringon nousua ja soidinta seuraamaan. Siinä aamu vierähtikin riipparissa torkkuen ja välillä soidinta seuraten.


 Hieman kuuden jälkeen keittelin aamukahvit ja ensimmäiseksi aamupalaksi pekonia ja kananmunaa. Auringon paistassa yhä korkeammalta ja luonnon aamutoimien hiljetessä laitoin aamu-unille pariksi tunniksi. Aamu-unien jälkeen olikin jälleen jo nälkä ja keittelin toiseksi aamupalaksi kaurapuuroa, jonka jälkeen purin leirin ja pääsin aloittamaan päivän melontaosuuden. 

Parin pienemmän mutta näin tulvavedellä mukavan vauhdikkaan koskipaikan jälkeen saavuin Taivalkönkäälle. Yksin liikkuessa turvallisuudesta on oltava tarkka ja riskit pitää minimoida, joten kiersin suosiolla kovimmat kuohut ehkä noin sadan-kahden sadan metrin matkalta. Hidasta oli paattia raahata samalla puolimetrisessä hangessa kahlaten vaikka paatti kevyesti liukuikin hangessa mutta ajoittain puiden välit kävivät kapeiksi. Yksin liikkumisesta johtuen olin sopinut laittavani vaimolle aina viestin tietyt maamerkit ohitettuani ja koskipaikat kävin jalkaisin tarkistamassa ennen niiden laskemista.

 Taivalkönkään jälkeen tulinkin pian jo Iijoelle. Varsin mukavan näköistä seutua vesiltä käsin. Virtaa lipuessa seurasin ilmavirtauksia hyödyntäviä kotkia jotka kaartelivat korkealla taivaalla. Muutaman koskipaikan jälkeen tulinkin lopun suvanto-osuudelle. Sorsia oli täälläkin runsaasti, koko matkan aikana varmasti satoja sorsia karkkosi paatin edestä. Lopulta saavuin Ouluntien sillan kupeeseen, josta nousin maihin ja pakkasin jälkeen varusteet pyörään ja reppuun kotimatkaa varten.


Kokonaisuutena yksi mahtavimmista reissuista, mitä olen tehnyt. Äänetön liikkuminen virran vietävänä, luonnon keväiset äänet ja komeat ilmat tekivät vaikutuksen. Tuskin jäänee viimeiseksi retkeksi vesiä myöten. 

torstai 23. huhtikuuta 2020

Keväthangilla 6/20


Lähdin iltapäivällä auringon sulattamille hangille liukulumikengillä kahlaamaan. Hangen pinta oli sulanut jäähileeksi lämpötilan ollessa lähtiessä +7. Suksi upposi 20-40cm eikä juuri liu'usta voinut puhua. Kevätauringon lämmittäessä oli kuitenkin nautinnollista hissukseen kierrellä vaaaroja ja soiden reunoja. Iltaa myöten sää meni pakkaselle ja kanto alkoi parantua. Koitin etsiä jälkiä kanalintujen soitimista mutta hangen pinnan ollessa aamuisin jäinen ei jälkiä löytynyt. Illan jo alkaessa hämärtää päätin jäädä erään lammen rantaan yöksi. Haaveena oli kuvata aamusta soidinta lammen jäällä. Pystytin teltan ja keittelin ruuat ja iltakahvit hiljaisuudesta nauttien. Tai eihän erämaa hiljainen ollut, joutsenet ja riekot pitivät iltasoittojaan. Mutta ihmisten aiheuttamia ääniä ei lainkaan kuulunut. 



Aamuksi laitoin kellon herättämään neljän maissa. Suunnitelmana oli kuunnella mahdollisia metson soitimia ja sen jälkeen kuvata teeren soidinta. Heräsin kyllä herätykseen, mutta ajattelin vielä hieman kuunnella makuupussissa soidinta ennen kuvaamista... Ja heräsin kahdeksan jälkeen pikkulintujen lauluun ja olipa porotokkakin löytänyt jo lammen jäälle aurinkoon lämmittelemään. Eipä tullut siis videota soitimesta tällä kertaa. 


Aamutoimet verkalleen hoidettuani, pakkasin repun ja lähdin hiihtämään vailla tarkempaa suunnitelmaa minne olen menossa. Yön pakkanen oli kovettanut hanget jopa kävelyn kestäviksi ja hiihtokin oli huomattavasti kevyempää kuin illalla. Kiertelin purojen varsia ja soiden reunoja, metsässä hanki vielä petti suksen alla. Hiihdellessä karkuutin metson hakopuusta ja muutamia riekkoja suon reunalta. Hirvi oli kulkenut puron vartta. Muutaman tunnin hiihdon jälkeen keittelin kahvit kelon juurella. Vaimo tuli iltapäivällä tien varresta hakemaan, jonne suuntasin noin kymmenen kilometrin hiihtelyn jälkeen. 


Mukava oli jälleen luonnon rauhassa rentoutua ja kuljeskella ilman sen kummempia suunnitelmia. Vaikka reissu ei kestänyt kuin vuorokauden tuntui jo mukavalta palata kotiaskareisiin. Kotiin tullessa punnitsin mielenkiinnosta repun painoksi 6035g, josta ruuat ja kaasu oli poistettu. Mukava se on kevyellä repulla kulkea kun repun olemassaoloa ei juuri huomaakaan.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Tähtitaivaan alla 5/20

Kantohanki huusi suksille. Niinpä sunnuntai-iltana pakkasin repun ja lähdin latusukset mukanani kohti mahdollisia soidinsoita. Tovin karttaa tutkailin ja pähkinöin mahdollista kohdetta. Lopulta päädyin lähtemään Posion suuntaan muutama suo mielessä. Alustavien kohteiden lähistöltä ei autolle löytynyt hyvää parkkia, joten ajelin tutulle seudulle Posion rajan tuntumaan. Ajatuksena oli yöpyä tähtitaivaan alla, mutta mahdollisen soitimen löytyessä laittaisin teltan piilokojuksi.


Illan jo hämärtyessä lähdin sivakoimaan vaaran kuvetta kohti lakisuota. Pakkanen huiteli 15 asteen tuntumassa jäisen hangen kohistessa suksen alla. Valosaasteen ulottumattomissa on tähtitaivaan syttyminen mahtavaa seurattavaa. Menomatkalla metson hakopuu loi uskoa mahdollisiin lintuhavaintoihin. Lakisuolle saavuttuani kiertelin suota ristiin rastiin tasatyöntöä lykkien. Pieneltä alalta löytyikin jälkiä teerien olemassaolosta ja päätin laittaa mahdollisen soittimen tuntumaan teltan pystyyn. 


Makuupussin lämmöstä tähtitaivasta katsellessa oli välttämätöntä siirtyä teltasta ulos nauttimaan luonnon kauneudesta. Yleensä pyrin kuvaamaan retkiltä hienoja hetkiä mutta nyt päätin tallentaa tunnelmat vain verkkokalvolle. Tähtitaivaan alla torkkuessani havahduin jossakin vaiheessa komeisiin revontuliin. Ennen aamua haalauduin takaisin teltan suojaan etten pilaisi soidinta.


 Hieman ennen kellonsoittoa puolisen tuntia ennen auringonnousua heräsin teltan vierestä kuuluvaan riekon päkätykseen. Teltan liepeen alta yritin löytää riekkoa videokameraan siinä kuitenkaan onnistumatta. Huikeaa oli jälleen nautiskella aamuauringon noustessa puiden takaa lämpimästi makuupussissa torkkuen. Torkuin ennen ylösnousua kolmatta tuntia samalla aamukahveja keitellen. Pienenä ongelmana vain edelleen käytössä ollut kesäkaasu, kun en talvikäyttöön sopivaa kaasua löytänyt paikallisista kaupoista. Lopulta sain kahvin keitettyä mutta onnistuin kaatamaan sen melkein kokonaan maahan. Hieman takahammasta kiristi mutta ajattelin pienen hiihtelyn jälkeen keitellä kunnon tervastulilla uudet kahvit. Tuuli oli aamun aikana virinnyt joten ajattelin lasketella alemmas vaaran rinteeseen tulistelemaan. 


Auringonpaisteessa hiihtelin suojuotteja myöten vaaran kuvetta alaspäin. Sukset eivät juuri hankeen jälkiä jättäneet mutta karkea hanki vei pitovoiteet mennessään joten painelin luistelutyylillä ylämäet ja alamäkeen piti etsiä riittävän loivia linjoja. Vaimolle päivän suunnitelmista soiton jälkeen suuntasinkin tulistelun sijaan kotiin hakemaan muun perheen kyytiin ja nokka kohti Soiperoista, jossa ilta vierähtikin  hiihdellen ja pilkkien.

Reissulla pääsin ensikerran itse kokeilemaan uutta Cumuluksen Panyam 600-makuupussia, jonka päälle laitoin vuoden käytössä olleen Cumuluksen quilt 450-retkipeittoni. Vaikka pakkanen oli viidentoista asteen tuntumassa läpi yön, piti aamupuolelle availla makuupussin vetoketjua ja siirtää peittoa syrjään. Muutoin varsin toimiva yhdistelmä mutta pikkupakkasilla jätän tulevaisuudessa jomman kumman kotiin.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Pakkasyö kodassa 4/20

Iltapäivällä lähdimme koko perheellä läheiselle Susijärvelle retkelle ja leiriä pystyttämään. Uudet makuupussit odottivat koeajoa ja päätimme jäädä tyttöjen kanssa yöksi kotaan. Sääennuste näytti lupailevan kunnon pakkasyötä 15-20 pakkasasteen verran. Kolmen vuoden ajan käyttöön suunnitellut pussit kaipasivat lisälämmikettä ja laitoimme useamman pussin päällekkäin.




Iltapäivä oli jo pitkällä kun viimein olimme perillä. Kota pystyyn ja pyttipannun tekoon, jota kestikin pitkän tovin kamiinan päällä kokkaillessa. Valtavan tehokas ei kamina ruuanlaitossa ole, mutta toki paremman puutteessa silläkin kokkailee. Kesäkaasu kun ei näpäkässä pakkassäässä toiminut ollenkaan. Vaimon lähtiessä kotiin poikien kanssa, alkoi taivaalla revontulet loimuamaan. Lasten nukahtaessa heti pusseihinsa nautin hiljaisuudesta revontulia katsellen. Koitinpas niitä kuvatakin, mutta kameran akut olivat unohtuneet kylmään enkä niillä saanut ensimmäistäkään kuvaa otettua. 


Aamuksi laitoin kellon soimaan ennen auringonnousua, että ehdin katsomaan tai kuuntelemaan mahdollista teerten soidinta. Hiljaista vielä soidinten osalta aamulla oli, mutta upea auringonnousu palkitsi. Kipakassa pakkasessa laitoin kamiinaan tulet, jolloin tytötkin alkoivat heräilemään. Tytöillä oli ollut vähän kuuma nukkua, aamusta toki lähellä asuva nainen kertoi pakkasta olleen aamulla 27 astetta. Eipä tarvitse pakkasen vuoksi jättää tulevia reissuja tekemättä. 


Aamupalan jälkeen pilkimme ja laskimme mäkeä. Vieläkään ei saatu kuparista saaliin osalta rikottua. Aurinko paistoi ja järvellä oli keväisen lämmintä, joten päätimme kävellä järven toiselle rannalle laavulle makkaran paistoon lounaalle. Lounaan jälkeen palailimme takaisin kodan tuntumaan pilkille, jonne vaimo toikin tuoreita sämpylöitä välipalaksi ennen kotiin paluuta. Kyllä osaa sämpylä maistua hyvältä!