Vapaa on vain umpihanki!

Viime päivinä "hitaasti" innostuvassa pääkopassa on tilaa vallannut idea retkeilystä talvisinkin tyttöjen kanssa. Mutta talven tuomat haasteet yrittivät tyrehdyttää moisen hullutuksen. Mielikuva korvessa kylmissään itkevästä tytöstä ei houkutellut. Mutta eipä neljän seinän sisällä pyöriminen kevääseen saakka mielialaa juurikaan kohota. Lisäksi ajatuksena on järjestää vaimolle aikaa kouluhommien tekemiseen, mikä on aikalailla haastavaa (mahdotonta) meidän kotona ollessa.

Siispä tuumasta toimeen. Ideana oli hommata pulkka, jossa Ellun saisi viihtymään lämpimänä matkalla korpeen ja takaisin. Lisäksi kyytiin pitäisi saada mielellään ainakin pilkkikamat. Ja tämä laitos pitäisi ehdottomasti mahtua heittämällä sitikan peräloosteriin, jotta sitä tulisi myös käytettyä. Ajatuksena on hiihdellä sekä umpihangessa, että latuja pitkin eri paikkoja kierrellen.  

Katselin valmiita versioita lasten pulkista, mutta oikeastaan vaatimuksia täyttäviä valmiita tekeleitä ei silmään sattunut. Jonkin aikaa mietin Fjällpulkenin lastenahkiota, mutta uudessa hinta hirvitti ja käytettyjä oli vähän tarjolla tai olivat hintavia.

Koska valmiita hyviä kapistuksia ei ollut, niin sehän täytyy sitten tehdä. Googlettelin ympäri nettiä ahkioiden teosta ja lopulta päätin, että teen muunnelman JR 27 ahkiosta, johon ohjeet löytyvät netistä. Suhteellisen edullinen ja kokeilleet kehuivat. No, tähän  yritykseen kohtalotovereita houkutellessa velipoika laittoi ehdolle valmiin muoviahkion käyttämisen runkona ja siitä rakennellen eteenpäin. Ajatusta pyörittelin ja piirtelin luonnoksia pulkasta, ja kyllä, helpommallahan sitä pääsee kun ostaa valmiina. Netissä katselin erimallisia ahkioita ja ajatus oli hakea edullinen pilkkiahkio Kärkkäiseltä rungoksi ja tehdä pleksistä kuomun etuosa ja vanerista takaosan sekä ahkion sisälle istuimen vanerista.

Muutaman päivän työt haittasivat harrastuksia ja homman poltellessa mielen päällä piti pienoismallikin värkätä konvehtirasiasta. Kun lopulta pääsin materiaaleja hakemaan, oli suunniteltu ahkio loppunut, joten hieman suunnitelmiin muutoksia ja pohjaksi tulikin Pelican snow trek 45- ahkio. Muutamien ostosreissujen ja parin illan tuuskaamisen jälkeen ahkio alkoikin muistuttamaan suunnitelmien mukaista kötöstystä. Ahkiota värkätessä tunnit hupeni ja sen  pikkuhiljaa valmistuessa oli rakentelija innoissaan kuin pikkupojat karkkikaupassa. Ei meinannut nukkumaan malttaa laittaa. Kun vielä kermana kakunpäällä peräkontissa odottivat uudet metsäsukset, oli olotila kuin sähköjäniksellä.

Kun lopulta pääsin suurin odotuksin laitosta kokeilemaan nykyisillä kotikonnuilla, niin sitkeästi hiihdin, nostin kaatuneen ahkion 10 metrin välein ja hoin itselleni, että ihan hyvä tuli. Ellulla oli hauskaa ahkion kaatuillessa, eikä varsinaisesti asiaa helpottanut Ellun rönöttäminen kallistuksen suuntaan. Muutaman sadan metrin lenkin jälkeen, olin valmis muokkaamaan ahkiota. Pulttasin Ellulle hommatut sukset ahkion laidoille kiinni ja eikun mars männikköön! Nyt homma toimi kuin junan vessa ja muutaman kilometrin lenkki Iijoen rantamilla oli aivan mahtava. Ellu nukahti heti alkumatkasta ja sain rauhassa hiihdellä pitkin metsiä.

Valvotun yövuoron jälkeen oli hinku hiihtämään huipussaan ja päiväunet kärsivät "hopeat". Ei muuta kuin eväät ahkioon ja mettään. Nyt päätin hiihtää hieman pitemmästi ja noin kolmen tunnin lenkin jälkeen tiputin repun portaille. Kovasti kuntoilua näin äkkiseltään muistutti tuo umpihangessa tarpominen. Reissun huippuhetkenä oli Iijoen rannalla syödyt banaanit. 

Vapaiden alkaessa oli suunta selvä. Hampaan koloon jäänyt Soiperoinen oli nyt paikattava. Lähdettäessä pakkasmittari näytti 16 pakkasastetta, joten toppasin Ellun kunnolla vällyjen alle ja suunta kohti soiperoisten päivätupaa, matkaa oli noin 4-5 kilometriä suunta. Aurinko paistoi ja keli oli aivan mahtava. Matkalla huomasin metson puussa 50 metrin päässä ja goprolla sainkin hetken kuvattua, mutta oikean kameran esille otto oli linnulle liikaa. Käsissä hapotti ja luulemani laavun osoittautuessa kodaksi, jäätiinkin siihen makkaran paistoon. Päivätuvassa käynti odottaa edelleen tulevia reissuja.

 Aivan mahtava paikka ja reissu.  Tuntui helpolta hymyillä kelopuuta nakellessa nuotioon ja Ellun kanssa makkaroita narskutellessa. Ei ollut kiire, ei hoppu. Varsinaista luontoterapiaa. Mieltä lämmitti erityisesti se, että sain lapseni kanssa viettää huippuhetkiä luonnon helmassa. Paluumatkasta vähän meinasi vilu iskeä Elluun. Auto odotti tienreunassa, joten yritin iskeä ylämäkeen kuin Mietaa aikanaan, puhina oli yhtä kova, mutta eteneminen niinkuin sote- uudistuksella. 

Kyllä tämä mies on aikalailla myyty tuolla metsässä hiihtelyyn ja Ellukin tuntuu viihtyvän (nukkuvan) ahkiossa varsin hyvin useamman tunnin reissuja. Eikä Iitakaan tehnyt poikkeusta lyhyellä pyrähdyksellä, vaan nukkui hiihtomatkan. Nyt kaverit ja kylänmiehet, ei muuta kuin ahkion värkkäämiseen ja sen jälkeen onkin liikunnan väliin jättämiseen tekosyyt vähinä. Nälkä kasvaa syödessä ja suunnitelmissa lämmittimen laittaminen ahkioon ja tukisuksiin tukevampien kiinnitysten laittaminen. 

Vaaran takana

Toissapäivänä suuntana oli vaarojen taakse nuotiolle. Pakkasen lauhtuessa pitkästä aikaa alle 20 pakkasasteen, ei muuta kuin töppöset kohti lähikulmien makkaranpaistopaikkoja. Googlettelin paikkoja ja lopulta suuntasimme kohti Soiperoisten päivätupaa.

Reissu lähti liikkeelle varustäydennyksillä kylältä ja sitikkaan vaihdoin polttimon. Avot, lyhyet toimi jälleen. Edellispäivänä meinasi jo usko loppua moisen suhteen, kun Maatu haki uuden polttimon eikä sekään auttanut, sulakkeet ehjät ja johdotkin näytti olevan kiinni. "Polliisin peleko" kuitenkin laittoi vielä tutkailemaan asiaa. Muille tiedoksi, että jos lähivalo on palanut, se ei korjaannu pitkien polttimoa vaihtamalla. 

Nyt oli siis kaara kunnossa (liikkui eteenpäin) ja nokka kohti Soiperoisia. Kolme kilometriä ennen määränpäätä matka tyssäsi, kun viimeistä kapeaa tiepätkää ei ollut aurattu viime sateen jälkeen, joten siinä oli n. 10 cm lunta. Arvoimme, että lähdetäänkö kokeilemaan perille vai otetaanko varasuunnitelma käyttöön. Lopputulemana sitikan keula suuntasi kohti Pyhitystunturin laavua. 

Pyhityksen lähestyessä google ja opasteet ohjasi eri suuntiin tienhaarassa. Luotimme aluksi opasteita ja muutaman kilometrin ajettua tien auraus loppu. Matkaa olisi laavulle ollut vielä vähän liikaa, joten ei muutakuin takaisin risteykseen ja nyt googlen ohjein. Hieman ihmettelin kääntöjälkiä lumessa risteyksessä, mutta sen enempi murehtimatta pykälää silmään ja ylöspäin. Matkan teko tyssäsi sadan metrin jälkeen tien loppumiseen ja samalla kääntöjäljet saivat selityksen. Pääsin siis reenaamaan peruuttelua kääntöpaikan puutteessa. 

Siispä hätäsuunnitelma käyttöön ja tietä takaisin päin. Päätimme lähteä Vaarasalmiseen (autiotuvalle) menevän polun varresta metsään ja tehdä piilossa pienet kynsitulet ja kärryyttää makkarat. Siispä muutamia kuusen alaoksia ja lahoista koivunpökkeloistä tuohenpalasia. Muutamia kiehisiä vuollessa huomasin, että kaikki olivat ohuen jääkuoren peitossa. Lopulta, kun nuotiovermeet olivat kasassa, sain todistaa kahdeksatta maailman ihmettä -- koivun tuohikaan ei syttynyt, vaikka kuinka koitti tikuilla kärryyttää. Tytöillä alkoi kylmäkin tulemaan, joten korpi raikasi. Erikoisretkiärhentelijänä (ERÄ) otti luonnon päälle moinen nuotion syttymättömyys, eikä ihan ensimmäisen tikun jälkeen sytyttelyä lopetettu. Mutta taivuttava oli. Lohduttelin itseäni ajatukselle, että kyllä se olisi syttynyt jos olisi ollut kirves mukana ja tervaskanto jne.. Kirves oli kotona, joten isompiin mettätöihin (nuotioon) ei nyt ollut mahdollisuuksia.

Pikaraville takaisin autolle ja käyttöön hätäsuunnitelman varasuunnitelma. Lämmöt kaakkoon ja eväät esille. Kyllä vain kylmä makkara teki kauppansa. Oikeastaan mukavampihan se lämpimässä autossa pehmeillä penkeillä onkin ihastella maisemia...
Reissun tavoitteet siis tulivat täytetyiksi eli eväät syötyä, kaikille kylmä, hetki ulkonakin oltiin ja komeita seutuja nähtiin. Kaikin puolin siis onnistunut reissu. Eikä hyvä lopu tähän, vaan kaiken lisäksi seuraavallakin kerralla päästään eka kertaa Soiperoiselle.

Maisemat kylmän makkaran syönnissä

-37!

Oikeaa talveahan sitä kaipailtiin. Nyt näyttää, että sitä saa mitä tilaa. Pakkasmittari pamahti pohjamutiin ja tänä aamuna möyri 37 pakkasasteen huiteilla. Nurkissa vinkka käy, putket jäätyy ja sähköyhtiö kiittää. Onkohan tämä luonnon tervetulotoivotus?

Ei oo kylymä...

Otettiin tavoitteeksi meidän "uudessa elämässä", että joka päivä on ulkona käytävä. Saranat vielä toimii, joten kartanolle vaan. Naisväki hoiti homman postinhakureissulla. Minä laittelin pitkästä aikaa kuvausvermeitä taistelukuntoon ja kipasin muutama sata metriä joen rantaan. 

Blogi avattu!

Mietittiin ja tuumattiin. Lopulta tuumasta toimeen. Aateltiin aloitella blogikirjottelua, kun muuton myötä välimatkat kasvavat ja haavekuvana enemmän aikaakin harrastuksille. Blogi toimii päiväkirjana meille ja tarkoitus on kirjoitella reissuista ja muista touhuista juttuja.

Nyt ensimmäisiä vapaiden viettoa aloitellaan nykyisessä kämpässä. Hässäkkää ollut viimeaikoina ihan riittämiin, joten nyt tuntuu hetken rauhottuminen hyvältä vaihtoehdolta. Viimeisen kuukauden aikana elämä on jotakuinki nytkähtänyt uusille urille. Valmistuminen, uuden työn aloitus ja muutto ehkä päällimmäisenä.

Just käytiin ajeleen ympäri kylää ja kattelemassa maisemia ja hyviä tontti/ talopaikkoja. Hienoa seutua tämä uusi kotipitäjä. Vaaramaisemat auringonlaskussa, pakkasessa höyryävä koski, ja mikä parasta, kaikki muutaman kilometrin sisällä. Kuvia oli tarkoitus ottaa, mutta just kun päästiin Taivalvaaran päälle, meni aurinko pilveen. Ottamattahan ne sitten jäi. Jospa sitä tulevaisuudessa saadaan kuviakin laitettua.