Soiperoisilla kesää vastaanottamassa, retkiyö 8/20

Kevään verkkainen etenemisen ja jäiden rajoittaessa vesiretkeilyä, päätimme lähteä vuoden kuumimpana päivänä retkelle Soiperoisiin. Lämpömittari näytti +18 astetta, kun siskoni ja tyttöjen kanssa ajelimme kohti lähtöpaikkaa Soiperoharjun länsipäätä.

Lunta oli vielä varsin yhtenäinen patja metsässä. Lyhyt siirtymä tietä pitkin ja loikka harjun auringonpuoleiselle rinteelle riitti pitämään lumet pääosin kengän ulkopuolella. Tytöillä virtaa ja puhetta riitti koko taivalluksen ajan taukoamatta. Milloin ihmeteltiin rypykuoppia milloin sammalta ja eläinten jälkiä. Polun poikki kaatuneiden puiden muodostamat portit avautuivat lorujen voimalla. Oksista piti saada vaellussauvoja, jotka välillä olivat huomattavasti vaeltajaa pitempiä. Ei näyttänyt tytöillä reput hartioita painavan.

Kilometrin kävelyn jälkeen kokkasimme päivällisen ja pidimme huilitauon. Tauon jälkeen matka jatkui Soiperoharjua myöten kohti alustavaa määränpäätä Rääpysjärven laavua. Hauska kesän ja talven mittelö oli harjulla menossa. Auringonpuoleinen rinne oli jo varsin kesäinen pohjoispuolen ollessa vielä paksun lumipatjan alla. Kontrastia korosti harjun jyrkät muodot, jolloin "vuodenaikojen" rajapinta oli parin metrin luokkaa.

Reitti laavulle harjulta oli vielä täysin lumen peitossa, joten päätimme jäädä Soiperoisen rantaan yöksi. Tyttöjen kanssa pystytimme kodan siskoni majoittuessa riippumattoon. Leirin pystytyksen jälkeen kävimme katsomassa Soiperoisen sillalta kaloja. Eivät olleet vielä ahvenet kotona, toisinkuin kyy, joka luikerteli vesirajassa. Iltakävelyn jälkeen söimme iltapalaa ja kuumaa kaakaota ennen nukkumaan menoa. Mukava oli rauhassa istua ja nauttia kauniista illasta. Teeret kukertivat etäällä riekon päkättäessä lammen takana.

Yöllä rannan sula oli saanut sentin jääpeitteen. Tytöt nukkuivat yhteenkyytiin läpi yön. Nukuimme pitkään ja ylös konkoiltuamme aurinko porotti jo täydeltä terältä. Tulossa oli vielä eilistäkin kuumempi päivä. Tytöt seikkailivat harjun rinteessä aamupuuron valmistumista odotellessa. Ei ollut kiireen tuntua vaan hissukseen aamutoimien jälkeen laitoimme leirin kasaan ja paluu kohti autoa saattoi alkaa. Tytöt saivat karkkia matkaa vauhdittamaan ja Iita nautiskelikin samaa pääkallokarkkia seuraavat kaksi kilometriä, välillä karkin olemassaolosta muistutellen.

Lounasajan lähestyessä alkoi kuulua pieniä vihjeitä tauon tarpeellisuudesta. Harjun laella kokkasimme makkara-pekoni-kananmuna-paistinperunoita. Näytti nälkäisille maistuvan. Pienen huilin jälkeen alkoi viimeinen kilometrin rutistus kohti autoa, jossa alkoikin jo seuraavien reissujen suunnittelu.

Bikerafting-ensikosketus 7/20

Usean vuoden haaveilun, tuumailun ja kuutioinnin jälkeen hommasimme tulevalle kesälle kahden hengen packraftin vesiretkeilyä, metsästystä ja  kalastusta varten. Muutaman lyhyen testimelonnan jälkeen jokien jäät sulivat suvannoistakin ja mahdollistivat ensimmäisen yön yli reissun packraftilla. Kevään mittaan karttaa on tullut jokusen kerran tutkailtua sopivien melontareittien löytymiseksi ja yksi kaverin vinkkaama kohde oli lähistöllä sijaitseva Oudonjoki.

Packraftin yksi hyvistä ominaisuuksista on sen pieni pakkauskoko, joten pakkasin packraftin meloineen ja kelluntaliiveineen pyörän tankoon kiinni ja retkivarusteet rinkkaan. Ja ei muuta kuin polkemaan kohti Kurtinjärveä. Vajaa tunteroisen pyöräilyn jälkeen olin Oudonjoen niskalla pakkaamassa retkivarusteita packraftin ponttoonien sisään ja pyörää paatin kannelle. 

Lähtöpaikkaa tutkaillessa hiipi mieleen pieni epävarmuus jalkinevalinnan onnistumisesta. Olin liikkeellä puolikorkeilla vaelluskengillä, mutta jokea ympäröi vähintään polveen saakka yltävä lumipatja kera metsiin levinneen tulvaveden. Kuivin kengin ei tämä reissu tulisi onnistumaan. Lopulta kahlasin hangessa pienen ojan suulle, josta laskin paatilla hankea pitkin jokeen. Etukäteen arvelin mahtuvan sillan alta ja lopulta kyllä pyörän sarvi sillan kantta kahnuttaen pääsinkin läpi vain todetakseni kalankasvattamon kohdalla olevien rännien olevan nippanappa paatilla laskettavissa. Siirryin leveämmälle joen haaralle pienen kannaksen yli ja jälleen pääsin laskemaan liukumäkeä jokeen. Harvoin kyllä on jännittänyt yhtä paljon kun ensimmäistä kosken tapaista lasketellassani alaspäin tulvivan rantametsän estäessä kohteen tiedustelun etukäteen jalkaisin. Alun jälkeen joki rauhoittui nautinnolliseksi sopivasti virtaavaksi uomaksi. 

Annoin välillä vain paatin lipua virran vietävänä ja napostelin sipsejä luonnon ääniä kuunnellen sekä jatkuvasti pakenevia sorsia seuraten. Mahtavan äänetöntä liikkumista. Teeret soivat ja ilta-auringon paistaessa oli helppo nauttia elämästä. Muutaman pienen koskikohdan jälkeen alkoi joen varrella olla runsaasti viitteitä majavista ja lopulta iso kekopesä tulikin näkyviin. Majava tuli tuomaan paatin vierelle poistumiskäskyn komean hännän läsäytyksen muodossa, jota viipymättä noudatinkin. Ajattelin majavan paenneen paikalta mutta pian huomasin sen olevan vain muutaman kymmenen metrin päässä pinnassa valvomassa tilannetta. Seuraavaksi majavan pato keskeytti matkan teon ja metsässä hetken melottuani löysin reitin päästä vähällä vaivalla padon ohi. Padon alapuolella seuraavien kilometrien matkalla oli vielä kaksi tai kolme muuta pesää ja toinen rakenteilla oleva padontapainen.

Päivän painuessa iltaan aloin etsimään sopivaa leiripaikkaa siten että aamusoidinta onnistuu riippumatonta käsin seurailla. Parin rantautumisen jälkeen löytyikin sopiva paikka, jossa teeret parasta aikaa soivat reilussa sadassa metrissä. Ei näyttänyt minun leiriytyminen ja kokkailu haittaavan. 

Tällä kertaa sääennusteen luvatessa sateetonta yötä mukanani oli pelkkä riippumatto johon retkipatjan ja peittoni virittelin. Saatuani riipparin valmiiksi oli illan juhlahetken aika paistinpottujen ja makkaroiden parissa samalla illan soidinta kiikaroiden. 

Aamulla kello soi 3.10, jotta ehdin auringon nousua ja soidinta seuraamaan. Siinä aamu vierähtikin riipparissa torkkuen ja välillä soidinta seuraten.

 Hieman kuuden jälkeen keittelin aamukahvit ja ensimmäiseksi aamupalaksi pekonia ja kananmunaa. Auringon paistassa yhä korkeammalta ja luonnon aamutoimien hiljetessä laitoin aamu-unille pariksi tunniksi. Aamu-unien jälkeen olikin jälleen jo nälkä ja keittelin toiseksi aamupalaksi kaurapuuroa, jonka jälkeen purin leirin ja pääsin aloittamaan päivän melontaosuuden. 

Parin pienemmän mutta näin tulvavedellä mukavan vauhdikkaan koskipaikan jälkeen saavuin Taivalkönkäälle. Yksin liikkuessa turvallisuudesta on oltava tarkka ja riskit pitää minimoida, joten kiersin suosiolla kovimmat kuohut ehkä noin sadan-kahden sadan metrin matkalta. Hidasta oli paattia raahata samalla puolimetrisessä hangessa kahlaten vaikka paatti kevyesti liukuikin hangessa mutta ajoittain puiden välit kävivät kapeiksi. Yksin liikkumisesta johtuen olin sopinut laittavani vaimolle aina viestin tietyt maamerkit ohitettuani ja koskipaikat kävin jalkaisin tarkistamassa ennen niiden laskemista.

 Taivalkönkään jälkeen tulinkin pian jo Iijoelle. Varsin mukavan näköistä seutua vesiltä käsin. Virtaa lipuessa seurasin ilmavirtauksia hyödyntäviä kotkia jotka kaartelivat korkealla taivaalla. Muutaman koskipaikan jälkeen tulinkin lopun suvanto-osuudelle. Sorsia oli täälläkin runsaasti, koko matkan aikana varmasti satoja sorsia karkkosi paatin edestä. Lopulta saavuin Ouluntien sillan kupeeseen, josta nousin maihin ja pakkasin jälkeen varusteet pyörään ja reppuun kotimatkaa varten.

Kokonaisuutena yksi mahtavimmista reissuista, mitä olen tehnyt. Äänetön liikkuminen virran vietävänä, luonnon keväiset äänet ja komeat ilmat tekivät vaikutuksen. Tuskin jäänee viimeiseksi retkeksi vesiä myöten.