Vaaran takana

Toissapäivänä suuntana oli vaarojen taakse nuotiolle. Pakkasen lauhtuessa pitkästä aikaa alle 20 pakkasasteen, ei muuta kuin töppöset kohti lähikulmien makkaranpaistopaikkoja. Googlettelin paikkoja ja lopulta suuntasimme kohti Soiperoisten päivätupaa.

Reissu lähti liikkeelle varustäydennyksillä kylältä ja sitikkaan vaihdoin polttimon. Avot, lyhyet toimi jälleen. Edellispäivänä meinasi jo usko loppua moisen suhteen, kun Maatu haki uuden polttimon eikä sekään auttanut, sulakkeet ehjät ja johdotkin näytti olevan kiinni. "Polliisin peleko" kuitenkin laittoi vielä tutkailemaan asiaa. Muille tiedoksi, että jos lähivalo on palanut, se ei korjaannu pitkien polttimoa vaihtamalla. 

Nyt oli siis kaara kunnossa (liikkui eteenpäin) ja nokka kohti Soiperoisia. Kolme kilometriä ennen määränpäätä matka tyssäsi, kun viimeistä kapeaa tiepätkää ei ollut aurattu viime sateen jälkeen, joten siinä oli n. 10 cm lunta. Arvoimme, että lähdetäänkö kokeilemaan perille vai otetaanko varasuunnitelma käyttöön. Lopputulemana sitikan keula suuntasi kohti Pyhitystunturin laavua. 

Pyhityksen lähestyessä google ja opasteet ohjasi eri suuntiin tienhaarassa. Luotimme aluksi opasteita ja muutaman kilometrin ajettua tien auraus loppu. Matkaa olisi laavulle ollut vielä vähän liikaa, joten ei muutakuin takaisin risteykseen ja nyt googlen ohjein. Hieman ihmettelin kääntöjälkiä lumessa risteyksessä, mutta sen enempi murehtimatta pykälää silmään ja ylöspäin. Matkan teko tyssäsi sadan metrin jälkeen tien loppumiseen ja samalla kääntöjäljet saivat selityksen. Pääsin siis reenaamaan peruuttelua kääntöpaikan puutteessa. 

Siispä hätäsuunnitelma käyttöön ja tietä takaisin päin. Päätimme lähteä Vaarasalmiseen (autiotuvalle) menevän polun varresta metsään ja tehdä piilossa pienet kynsitulet ja kärryyttää makkarat. Siispä muutamia kuusen alaoksia ja lahoista koivunpökkeloistä tuohenpalasia. Muutamia kiehisiä vuollessa huomasin, että kaikki olivat ohuen jääkuoren peitossa. Lopulta, kun nuotiovermeet olivat kasassa, sain todistaa kahdeksatta maailman ihmettä -- koivun tuohikaan ei syttynyt, vaikka kuinka koitti tikuilla kärryyttää. Tytöillä alkoi kylmäkin tulemaan, joten korpi raikasi. Erikoisretkiärhentelijänä (ERÄ) otti luonnon päälle moinen nuotion syttymättömyys, eikä ihan ensimmäisen tikun jälkeen sytyttelyä lopetettu. Mutta taivuttava oli. Lohduttelin itseäni ajatukselle, että kyllä se olisi syttynyt jos olisi ollut kirves mukana ja tervaskanto jne.. Kirves oli kotona, joten isompiin mettätöihin (nuotioon) ei nyt ollut mahdollisuuksia.

Pikaraville takaisin autolle ja käyttöön hätäsuunnitelman varasuunnitelma. Lämmöt kaakkoon ja eväät esille. Kyllä vain kylmä makkara teki kauppansa. Oikeastaan mukavampihan se lämpimässä autossa pehmeillä penkeillä onkin ihastella maisemia...
Reissun tavoitteet siis tulivat täytetyiksi eli eväät syötyä, kaikille kylmä, hetki ulkonakin oltiin ja komeita seutuja nähtiin. Kaikin puolin siis onnistunut reissu. Eikä hyvä lopu tähän, vaan kaiken lisäksi seuraavallakin kerralla päästään eka kertaa Soiperoiselle.

Maisemat kylmän makkaran syönnissä